AA toimii elämässäni

60 vuotta raittiina ollut AA:n jäsen pohtii AA:n periaatteita
Toisen Maailman Sodan aikana palvelin taistelulentäjänä merivoimissa, missä lensin
yksipaikkaisella hävittäjällä, mikä singottiin ilmaan risteilijöiltä ja taistelulaivoilta.
Katapultti-sinkous ei parantanut krapulaani, vaikkakin hetkeksi sai minut unohtamaan
sen. Kesällä 1945 päädyin laivaston sairaalaankeuhkokuumeen vuoksi neljäksi viikoksi ja
sain juoppohulluuskohtauksen. Olin humalassa yhdeksän kymmenestä viimeisestä yöstä,
enkä tullut hullua hurskaammaksi. Vapauduin palveluksesta joulukuussa 1945 jatkaen
juopottelua. Tulin vähitellen siihen tulokseen, että jotain on tehtävä juopottelulleni,
mutta en tiennyt kuinka voisin lopettaa sen.
Lopulta eräänä sumuisena lauantaiaamuna elokuussa 1947 soitin Chicagon AA-toimistoon,
mistä minulle järjestettiin kontakti erääseen AA:n jäseneen, jonka tapasin tuona
iltapäivänä. Hän asui samassa esikaupungissa kuin minä. Hän oli ollut raittiina viisi
vuotta. AA oli tuolloin vain kaksitoista vuotias ja niinpä hän oli ollut raittiina lähes
puolet AA:n olemassaolon aikana. Minä olin kaksikymmentäviisi vuotta vanha.
Olin saanut tavallisen kristillisen kasvatuksen, missä julistettiin, että tämä oli ainoa
todellinen tie yhteyteen Jumalan kanssa. AA:han pääsyn aikoihin en uskonut mihinkään.
Jälkeen päin ajatellen minusta tuntuu, että ongelmani ei ollut haluttomuuteni uskoa
Jumalaan. Minä en yksinkertaisesti kyennyt uskomaan yllä mainitsemaani käsitykseen
Jumalasta ja eikä minulla ollut muuta keinoa löytää Häntä.
Ensimmäisenä raittiina päivänäni uusi AA-ystäväni puhui minulle Jumalasta sellaisena
kuin hänet ymmärsimme. Vuosia kestänyt hämmennys ja vihamielisyys alkoi sulaa
ennenkuulumattoman Jumalaan lähestymistavan vuoksi. Kukaan ei kinastellut kenenkä
Korkeampi Voima olisi parempi.
Seuraavana päivänä hän vei minut sunnuntai-aamun AA:n lounaskokoukseen Chicagon
länsiosaan. Paikalla oli 60-70 ihmistä. Kuuntelin puhujaa ja useita
kommenttipuheenvuoroa. Kun lähdimme kokouksesta, mikään ei näyttänyt muuttuneen,
mutta ilmeisesti jotain oli tapahtunut, koska tuon kokouksen jälkeen en ole koskaan
ottanut lasillistakaan alkoholia ja niin aloin kokea AA:n ihmettä ja voimaa.
Keväällä 1948 kuulin Paul S:n puhuvan samassa kokouksessa. Hän oli yksi Akronin
alkujäsenistä. Hän toisti toistamistaan: AA:n toipumisohjelma on riittävä. Tuohon aikaan
en ollut varma uskoinko häneen, mutta tänään uskon sen olevan totta. AA
kokonaisuudessaan on riittävä, jos työskentelemme jatkuvasti Askelten parissa.
Jos olen hukkumaisillani, tarvitsen hengenpelastajaa, en esitelmää kevyestä filosofiasta,
teologiasta tai myönteisestä ajattelusta. Kahdessatoista Askeleessa AA antoi minulle
hengenpelastusvälineet. Minulle sanottiin, jos työskentelet askelten parissa, niin elämäsi
muuttuu ja näin on täsmällisesti tapahtunut.
Vuosina 1951 ja 1958 työskentelin rakennustehtävissä Grönlannissa, Islannissa ja
Alaskassa, jolloin suurimman osan ajasta AA:ni lähteenä oli AA:n Iso Kirja. Kun 12/12
julkaistiin 1953 aloin lukea sitä. Joka päivä luin luvun joko Isosta Kirjasta tai 12/12,
joten luin niitä yhä uudelleen. Kun Iso Kirja julkaistiin kukaan AA:n jäsenistä ei ollut
raittiina muutamaa vuotta pidempään. Tästä huolimatta sen ohjeet raittiin, hyödyllisen
elämän saavuttamiseksi pysyvät ajattomina ja tehokkaina tänäänkin.
Palattuani Chicagon alueelle 1959 jouduin työni vuoksi kosketuksiin Chicagon ja Illinoisin
vankiloiden kanssa. Vuosia myöhemmin törmäsin henkilöön AA-kokouksessa, jonka oli
tavannut minut vuosia aikaisemmin noissa vankilakokokouksissa. Tuohon aikaa
työskentelimme juovien alkoholistien kanssa useammin kuin nykyään.
Ensimmäinen vierailuni Bill W:n kotiin tapahtui 1951, jolloin vähämenestyksellinen
ammattipainijaurani oli loppumaisillaan. Televisio oli tuolloin jokseenkin uusi asia ja
meidän painiottelumme olivat yksi TV-lähetysten kohde. Joskus painin Chicagon Rainboareenalla.
Ottelut televisioitiin keskilänteen ja itärannikolle. Kävi ilmi, että Bill W:n
vaimo Lois oli innokas näiden ottelujen katselija. Niinpä hän välittömästi kysyikin
minulta kaikkien painioiden pelkäämän kysymyksen: ovatko ottelut etukäteen sovitut.
Totta kai ne olivat, mutta yritin välttää kertomasta hänelle totuutta kuitenkaan
suoranaisesti valehtelemattakaan. Lopulta myönsin niiden olevan sovittuja, jolloin Loisin
kasvoille levisi pettynyt ilme.
Toisen kerran vieraillessani Bill W:n kotona tapasin Henk Krauweelin, ei-alkoholistin,
hollantilaisen sosiaalityöntekijän, joka oli auttamassa AA:n käynnistämistä Hollannissa.
Hän kertoi kuvanneensa juopottelijoita ja näyttäneensä kuvia myöhemmin kun he olivat
selvin päin. Katsokaahan, olette pikku sikoja, mutta tämä menetelmä ei auttanut. Mutta
kun AA käynnistyi niin he raitistuivat.
Vuonna 1951 kuulin Bill W:n puheen Chicagossa, missä hän totesi: jokainen meistä voi
kuvitella, mitä olisi tapahtunut, jos AA olisi syntynyt vasta 10 vuotta raitistumistamme
myöhemmin ja sitten hän piti pitkän tauon, jona aikana koko täyteen ahdettu auditorio
oli hiiren hiljaa, kun jokainen meistä muisti sen epätoivon, joka täytti sielumme juuri
ennen kuin AA: n apu tuli elämäämme ja pelasti meidät.
Bill W vastusti kaikkia yrityksiä, joilla hänestä yritettiin tehdä guru tai hengellinen
johtaja ja kieltäytyi systemaattisesti ulkopuolisten tarjoamista kunnianosoituksista. Bill
W näytti ja toimi kuten kuka tahansa muu AA:n jäsen. Vuonna 1955 St Louisin
kokouksessa hän siirsi AA:n sen jäsenten hoitoon.
Minulla oli etuoikeus olla Bill W:n kotona kolme kertaa ja osallistua pienen ryhmän
kanssa kahdessa eri tapaamisessa hän kanssa. Olen lisääntyvässä määrin hämmästynyt
hänen viisaudestaan ja hengellisestä näkemyksestä. Emme arvosta häntä tarpeeksi. Bill
W oli ollut raittiina vain muutaman vuoden, kun hän kirjoitti Kaksitoista Askelta. Niistä
oli tuleva myös minun elämäni perusta, kun vähin erin aloin ymmärtämään niiden
viisauden. Kaksitoista Perinnettä ovat selvää neroutta, mitkä ohjaavat AA:n
sivuuttamaan ne ansat, joihin monet hengelliset liikkeet ovat kompastuneet.
Alcoholics Anomymous on vain alkoholisteja varten. Se ei ole huumausaineiden käyttäjiä,
ruoka-addikteja, ostos-addikteja, seksi-addikteja tai muita ei-alkoholisteja varten.
Tämä on erittäin tärkeää ja Bill W oivalsi tämän monta, monta vuotta sitten. Itse asiassa
Bill W selitti, miksi ei-alkoholistiaddictit eivät kuulu suljettuun AA-kokoukseen
helmikuussa 1958 julkaistussa AA Grapevinen artikkelissa ”Muita ongelmia kuin alkoholi”.
Tämä kysymys pulpahtaa esiin tavan takaa, kun hoitokeskukset ovat lähettäneet eialkoholisteja
suljettuihin AA-kokouksiin. Jokainen on tervetullut AA:han edellyttäen että
hän on alkoholisti. Tämä on hyvin yksinkertaista, mutta hyvin tärkeää toveriseuramme
hengissä säilymisen varmistamiseksi. Jos alkoholisti, joka on käyttänyt myös huumeita,
tahtoo osallistua AA-kokouksiin, niin se on ok, mutta kuten Bill W totesi, tämän tulee
pitäytyä alkoholismiin liittyviin kokemuksiinsa. Kaikki addiktit eivät ole samanlaisia.
Kulttuurillisesti me usein palvomme muutosta ja pidämme sitä kehityksenä. Mutta usein
ei laita ole näin.
Kun tri Vincent Dole vetäytyi A-luokan (ei-alkoholisti) luottamustoimesta muutama vuosi
sitten , hän totesi:” Suurin huolenaiheeni AA:n tulevaisuuden suhteen on se, että
henkilökohtaisen palvelun periaatteen tuhoaa raha ja ammattilaisuus.”
AA:n sanoma on sanoma ei-ammattilaiselta ei-ammattilaiselle. Tri Bob oli ammatiltaan
lääkäri, mutta sanomaa hän vei eteenpäin amatöörinä. Bill W oli ammatiltaan
pörssivälittäjä, mutta alkoholisteja hän auttoi amatöörinä.
Osallistun ykyäänkin säännöllisesti askelten työskentelyryhmään keskiviikkoiltaisin ja
lauantaiaamuisin. Askelten työskentelyryhmässä jäsenet ovat sitoutuneet työstämään ja
uudelleen työstämään kaikkia Askelia. Huonoin AA:ssa saamani neuvo oli: työskentele
heti ensimmäiset yhdeksän Askelta ja sitten yritä pysyä hengissä kymmenennen,
yhdennentoista ja kahdennentoista Askeleen avulla. Vuonna 1963 oltuani raittiina
kuusitoista vuotta kuulin ehdotuksen, jonka mukaan kaikkien Askelten jatkuva
työskentely aikaansaa suurta hyötyä alkoholistin elämässä. Tämä ehdotus osoittautui
napakympiksi. Kokemukseni mukaan AA:n jäsen joka jatkaa kaikkien Askelten
työstämistä ei kärsi masennuksesta, ahdistuksesta, apatiasta, ikävystymisestä tai muista
samanlaisista oireista.
Nykyään meillä on erikoisintressiryhmiä: naisten kokouksia, miesten kokouksia, homojen
ja lesbojen kokouksia ja jopa kokouksia lääkäreille, lakimiehille jne. Minä olen aina
kokenut, että AA on avoin kaikille alkoholisteille, vaikkakin erikoisryhmistäkin voi olla
hyötyä. En halua osallistua ketään alkoholistia poissulkeviin AA-kokouksiin.
Uskoni Jumalaan alkoi hyvin yksinkertaisella näkemyksellä Korkeammasta Voimasta.
Vähitellen luettuani kaiken mahdollisen hengellisestä elämästä, uskostani tuli
monimutkainen ja mielestäni edistyksellinen. Vuosien vieriessä uskoni tullut yhä
yksinkertaisemmaksi. Jumala-suhteeni on riippuvainen tinkimättömästä rehellisyydestä
ja jatkuvasta työskentelystä Askelten parissa, koska nämä antavat minulle jatkuvan
kokemuksen Jumalasta elämässäni.
Kaksitoista Askelta ovat pettävän yksinkertaisia, mutta tarjoavat rajattoman hengellisen
kasvun jokaiselle, joka sitkeästi pysyy Askelten viitoittamilla suuntaviivoilla. Kuitenkin
aikataulu on paljon hitaampi kuin haluan uskoa. Tämän vuoksi monet AA:n jäsenet
liittyvät erilaisiin ryhmiin, jotka lupaavat nopeata hengellistä valaistumista tai pikaista
psyykkistä paranemista. Näiden ryhmien lupaukset harvoin jos koskaan toteutuvat.
Olen tänään kahdeksankymmentäneljä vuotta vanha ja kaikkien näiden vuosien aikana
AA ei ole minua hyljännyt huolimatta siitä, että olen välillä vaeltanut sivuraiteella
kaukana ohjelmastamme.
AA: n viesti on hengellinen herääminen näiden Askelten avulla. Kaksitoista Askelta ja
Kaksitoista Perinnettä kirja toteaa, että AA:n Kaksitoista Askelta on joukko periaatteita,
hengellisiä luonteeltaan, jotka jos niitä käyttää elämän tapana voi karkottaa juomisen
pakkomielteen ja mahdollistaa kärsivälle onnellisen ja hyödyllisen elämän.
Se toimii elämässäni.
Paul M, Riverside
AAGrapevine
Käännös Pena k