Apinamieleni

Kuinka oikea toiminta pysäyttää tämän kirjoittajan negatiivisen ajattelun ja niinpä hänen ei tarvitse kieppua samassa vanhassa puunoksistossa

Minä vertaan usein mieltäni karkuteille lähteneeseen hevoseen. Jos en pidä suitsista kiinni, niin mielelläni on taipumus vajota spiraalikierteellä negatiivisuuteen ja tyytymättömyyteen. Vain silloin kun tartun tiukasti kiinni suitsiin esimerkiksi soittamalla toiselle alkoholistille, rukoilemalla, mietiskelemällä, lukemalla hengellistä kirjallisuutta ja osallistumalla AA-kokouksiin, niin voin hiljentää mieleni hurjan laukan keveäksi raviksi ja lopulta rauhalliseksi kävelyksi.

Olen myös kuullut sanottavan, että kun saavutamme 25 vuoden iän, niin mikään ei enää ole vain joko valkoista tai mustaa. Kuitenkin mitä tulee ajatteluuni, niin tuntuu ihan selvältä, että mielestäni löytyy sekä valkoiset että mustat alueet. Minulla on luontainen taipumus mustaan ajatteluun, ellen määrätietoisesti ohjaa ajatuksiani valkoisiin. Minä ikäänkuin olen virittynyt aaltopituudelle, joka automaattisesti tuottaa negatiivisia ajatuksia. Vain oikealla toiminnalla kykenen siirtymään myönteiseen ajatteluun.

Minusta tämä on syvälle juurtunutta negatiivisuuttani. Kun en ole valppaana, niin apinamieleni hyppää oksalta oksalle samassa vanhassa puussa. Kun yöllä makaan valveilla vuoteessani, niin mieleni käy läpi lempilistaansa liittyen työpaikkani huoliin, keskeneräisten asioiden laajaan päivittäin kasvavaan pinoon, taloudelliseen turvattomuuteeni olipa se todellista tai kuviteltua jne. Minä pyörin ajatuksissani syvässä upottavassa suossa. Tiedän, että negatiivinen asenteeni on minulle luonteva ja helppo ajattelutapa, mikä kuitenkin johtaa arvostelusta suvaitsemattomuuteen ja katkeruuteen ja lopuksi vihaan.

Onneksemme AA on toiminnanohjelma. Käytännössä ole todennut, että oikea ajattelu johtaa toimintaan ja että rukous on tehokas oikean ajattelun muoto. Niinpä joka kerta kun havaitsen siirtyneeni ajatteluni rämeikköön esimerkiksi ajattelemalla negatiivisesti lähimmäisestäni, niin rukoilen tämän henkilön puolesta. Hitaasti mutta varmasti negatiivisuuteni hälvenee asteettain: saamarin idiootti, jonka puolesta rukoilen, muuttuu lähimmäiseksi, jonka puolesta rukoilen.

Toinen oikean ajattelun muoto on minulle se, että etsin jotain hyvää, vaikkapa kuinka vähäistä ongelmatilanteesta. Kun meidän klo 6 aamu- AA-kokouksemme lopetettiin kahden ja puolen vuoden toiminnan jälkeen koska ryhmän toimintaan ei löytynyt tarpeeksi vastuunkantajia, niin minun apinamieleni siirtyi henkilöstä henkilöön ja olosuhteesta olosuhteeseen syyttäen näitä AA- ryhmämme lopettamisesta. Minä lopulta kyllästyin jossitteluun ja kiitin Jumalaa näistä harvoista jäsenistämme, jotka tukivat toimintaamme katkeraan loppuun saakka. Arvostin heitä siitä itsekurista, mitä he osoittivat tulemalla kokoukseemme kukon laulun aikaan näinkin kauan.

Minä myös harjoittelen löytämään jotain hyvää henkilöistä, joista en pidä. Vaikka aluksi tuntui tekopyhältä arvostaa jonkun hyviä ominaisuuksia, koska heidän luonteenpiirteensä virheet olivat niin räikeitä. Olen päätynyt kuitenkin siihen, että sanoessani henkilöstä paikansapitäviä myönteisiä asioita sen sijaan, että ajattelisin negatiivisesti, johtaa parempaan mieleni tilaan. Henkilökohtaisesti uskon, että yksi syy siihen, miksi AA toimii niin hyvin, on se, että harjoittelemme oikein toimimista väärän ajattelun sijasta.

Eräällä AA-ystävälläni on tapana muistuttaa minua siitä, meillä ei ole mahdollista estää ajatuksia pulpahtamatta mieleemme, mutta meillä on aina kyky estää niiden jäädä pyörimään ja hallitsemaan mieltämme.

Anonymous / AA-Grapevine