Hellitä

Pitkään raittiina ollut AA:n jäsen oppi tarkkailemaan ajatuksiaan ja luonteenvirheitään, niin etteivät ne enää vie hänen vapauttaan

Viime sunnuntaina keskustelimme kotiryhmässäni niistä ajoista, jolloin halusimme paeta pullojen pariin. Juttelimme keinoista, joita käytämme ettemme alkaisi juopotella, kun himo iskee. Istuin ihmetellen mitä voisin jakaa, koska minulla ei ole ollut hetkenkään halua paeta alkoholin pariin. Ihmiset saattaisivat ajatella, että olen heitä parempi. Sitten minulla välähti.

Kuunnellessani muiden ihmisten kokemuksia, niin muistin millainen itse olin AA:han tullessani. Olin katkera, itsesäälinen, pelokas ja epärehellinen nainen. Olin järkeillyt ja hyväksynyt asenteeni ja toimenpiteeni niin, että juoppotteluni ei ollut minun syytäni. Minä ruokin ja ravitsin todellisia tai kuviteltuja katkeruuden aiheita, mitkä oikeuttivat minun juopotteluni. Minä elin aina ja jatkuvasti pelon vallassa.

Kun aloin käydä AA-kokouksissa, niin uskoin yksiselitteisesti Ensimmäisen Askeleen ensimmäiseen osaa. Tiesin olevani voimaton alkoholin suhteen. Egoni ei vielä silloin ollut kutistunut tarpeeksi ja niinpä ajattelin, että AA saa hoitaa alkoholismini, mutta muuten hallitsen itse henkilökohtaista elämääni, joten kiitos vaan avusta.

Olin kantanut kaunaa uskontoa kohtaan vuosikausia ja käyttänyt tätä tekosyynä juopotteluni jatkamiseen. Enpä siis halunnut hyväksyä Toista ja Kolmatta Askelta. Mieleni avoimuus ei ollut näkyvissä horisontissani.

Olin tullut AA:han vasta sen jälkeen kun olin jo pitkän aikaa ollut hyvä lopettaja aina luvaten, että tämä juopotteluni olisi viimeinen kerta, mutta näin ei vain käynyt. Olin hyvin sairas fyysisesti, mutta en tajunnut sitä, kuinka sairas olin henkisesti. Otin isot pultit Toisen Askeleen ehdotuksesta, että tämän askeleen avulla voisi mielenterveyteni palata. Minun oli pakko tulla AA:han, kun olin ollut katkolla 30 päivää lukitussa psykiatrisessa hoitolaitoksessa. Olin varma, että Toisen Askeleen mielenterveyskysymyksen vuoksi jään yksin ja ärtyneeksi.

Hyvä uutinen kotiryhmäni käytännön järjestelyissä oli kolmen viikon kierrätys keskustelun aiheista: Askel, Perinne ja keskustelut. Keskustelun aiheena yleensä oli pääsääntöisesti luonteen vajavaisuudet. Kun kuulin muiden kertovan omista katkeruuksistaan, peloistaan ja itsesääleistään, niin koin saavani sisäisen oivallukseni lottovoiton. Pystyin välittömästi samaistumaan noihin luonteenvirheisiin ja ymmärtämään kuinka minä syvällä niissä pyörin. Monissa kokouksissa jatkuvasti kuulin, että katkeruus ja itsesääli ovat saman kolikon kaksi puolta, siis jos olin katkera, niin olin myös itsesäälissä. Tässä oli maaginen avain, jolla voin välttää ensimmäisen drinkin. Minun ei enää tarvinnut pihtaroida katkeruuksissani. Mitä enemmän raittiutta kertyi, sitä vähemmäksi kävivät pelkoni. Kykenin tekemään asioita, joita minun tulikin tehdä päivittäin itseni ja perheeni hyväksi.

Kymmenennessä Askeleessa opin tarkkailemaan pelkojani, katkeruuksiani, egoani ja epärehellisyyksiäni. Minun ei enää tarvinnut ruokkia näitä luonteenivirheitä. Minun piti opetella kuuntelemaan ajatuksiani. Minun virheeni tippuvat raiteiltaan päässäni paljon ennen kuin pamautan oven kiinni tai potkaisen koiraa. Jos en katkaise epärehellistä, katkeraa ja itsesäälistä ajatustani, niin olen pian pulassa.

Kun ankkuroidun katkeruuksiini, niin joudun tilaan, mitä AA:ssa kuvataan näin: Join myrkkyä ja oletin, että katkeruuden kohteeni kuolee. Näin minä olen menetellyt. Olin poissa tolaltani kärsien unettomuudesta, kun vihani kohde eli omaa elämäänsä hymyillen ja nukkuen yönsä hyvin. Niinpä, koska he eivät tiedä, miksi olen pimahtanut, niin enpä aio kertoa sitä heille. Minä rankaisen negatiivisuudellani vain itseäni. Tänään menettelyni tuntuu huvittavalta.

Niinpä vuosien jälkeen AA:ssa tarkkailen egoani ja pidän sen turvallisessa paikassa. Jumalan armosta hetkellisen sisäisen oivallukseni aikana havaitsin, että käytin itsekeskeisyyttäni uuteen tarkoitukseen. Minun ei enää tarvitse antaa näiden luonteenivirheiden oikeuttaa minua juopottelemaan. Jumalan armosta ja AA-toveriseuran avulla minä en enää luovu vapaudestani. Minulla on nykyään uusia myönteisiä työkaluja, joilla voin hoitaa itsesääliäni tai loukattuja tunteitani.

Minä muistan että tämäkin tunnekuohu menee ohi, että elän päivä kerrallaan ja että asiani voisivat olla aina huonomminkin. Soitan kummilleni ja jatkuvasti haluan muistaa kolme seikkaa: hymyile, peräänny ja pidä suusi kiinni.

Carol K/AAGrapevine 3/22, käännös Pena K