Päivä ilman katumisen tarvetta

Kymmenes Askel: Jatkoimme itsetutkistelua ja kun olimme väärässä myönsimme sen heti.
Vasta sitten kun minua pyydettiin kirjoittamaan juttu Kymmenennestä Askeleesta tajusin, että
tämä askel ei todellakaan ole suosikkini. Miksi – koska se edellyttää päivittäistä inventaariota.
On helpompaa myöntää oma voimattomuutensa, päätyä uskomaan, tehdä päätös, tehdä lista –
jonkinlainen suursiivous elämästä ja sitten siirtyä suurempiin ja parempiin toimiin kuten sanoman
saatto ja ohjelmaamme liittyvien ohjaavien juttujen kirjoittaminen ihmisille, jotka eivät ymmärrä
kaikkia nyanseja, koska he eivät ole yhtä älykkäitä kuin minä.
On ihan ok myöntää yksityisesti se, että juoma-aikani tuhosi mahdollisuuden rikkaaseen,
monipuoliseen elämään ja sitten tunnustaa dramaattisia, säälittäviä tai huvittavia tapauksia. Mutta
läpikäydä toimintani joka päivä on eri juttu. Minun pitäisi kriittisesti tarkastella käyttäytymistäni, ei
vain menneisyydessä, vaan nykyhetkessä koittaen olla rehellinen kaikessa, mitä tänään olen
tehnyt.
Eipä siis ole ihme se, etten ole pohtinut tätä Askelta kovin usein. On aivan eri asia olla rohkea
Neljännessä Askeleessa. Siinä tutkin menneisyyttäni. Virheeni oli helppo siirtää utuisen
juopotteluni tiliin. Olin valmis hyväksymään vastuuttoman käytökseni, koska se johtui siitä, mitä
alkoholi sai aikaan aivoissani. Kaikki puutteeni johtui siitä. Olikohan todellisuus kuitenkaan juuri
tämä?
Ärsyttävä Kymmenes Askel saa minut kuitenkin ajattelemaan asioitani uudesta näkökulmasta.
Vuoden, viisi vuotta, kymmenen vuotta ilman, että alkoholi on sumentamassa tajuntaani, minä
usein ajattelen: ”Voiko tämä toiminta häiritä mukavuudenhaluani ja mielihyvääni.”Pikemminkin
minun tulisi ajatella onko itsekkyyteni loukkaamassa lähimmäistäni tavoitellessani egolleni hetken
mielihyvää.
Koska nyt on kysymys minusta, ei alkoholin vaikutuksesta minuun. Minä itse käyttäydyn siten, että
joudun häpeämään. Se johtuu kyvyttömyydestäni lähestyä ihmisiä, joiden kanssa minulla olisi
syytä olla hyvissä väleissä. Lisäksi useat Alcoholics Anonymousin jäsenet ovat sitä mieltä, että
juuri alkoholistin psykologinen rakenne ajaa alkoholistin juomaan hillittömästi ja että vain
muuttamalla näitä luonteenpiirteitä voin estää paluun takaisin epätoivoiselle juomakentälle.
Joskus asiat ovat mutkikkaita. Se mikä on välttämätöntä ja hyvää minulle itselleni, on usein
ristiriidassa sen kanssa, mikä on välttämätöntä ihmisryhmälle, josta satun olemaan riippuvainen ja
jota ilman en voi pysyä hengissä.
Olen alkoholin vaikutuksen alaisena usein toiminut siten, että vähät välitin muusta yhteisöstä
tavoitellen vain omia yksilöllisiä haluja ja tarpeita. Tosin tuolloinkaan en ollut niin tyhmä, etten
älyllisellä tasolla olisi ymmärtänyt mitä sanonta ”kukaan ei pärjää yksin” tarkoittaa. AA:ssa tämä
totuus valkeni minulle prosessissa, missä naisalkoholistista tuli raitis naisalkoholisti.
En tiennyt liittyessäni AA:han sanoessani eräälle ystävälleni ensimmäisen raittiin viikon aikana:
”Olen liittynyt takaisin ihmiskuntaa”, että näin on todennut moni muukin raitistunut alkoholisti. AA
oli lähtökohta. Niin mitä oikein tapahtui? Opin elämään muiden kanssa ja en enää tuntenut
kuitenkaan liian suurta epämukavuutta jatkaessani inventaarioita ja myöntämällä heti, kun olin
väärässä.
Aluksi olin hämilläni omista eettisistä arvoistani, kun en pystynyt arvioimaan moraalisia pelkojani,
tarvettani kontrolloida synnynnäistä turvattomuuttani ja huijasinko itseäni rehellisen motiivini
arvioinnin sijasta. Itse asiassa monta kertaa inventoidessani kulunutta päivää, niin ainoa asia,
mistä voin olla varma, oli se tosiasia, etten tuona päivänä ollut ottanut yhtään drinkkiä.
Minun oli aloitettava varovaisesti tukeutuen jollakin tavalla totuuden lähteseen, joka oli jossain
sieluni syvyyksissä. Niinpä rehellisyys ohjasi minua oikean ja väärän labyrintissa. Oikea ratkaisu
oli aina raittiina pysyminen. Siitä saatoin olla varma. Muuren väärässäoleminen oli selvästi
vaikeammin hahmotettavissa. Aloitin tutkimuksen yksinkertaisesta virheestäni, missä
monopolisoin keskusteluja, enkä kuunnellut perusteellisesti muiden näkökantoja, koska aivoni
olivat niin täynnä omaa vakaumustani. Niinpä en osannut antaa tilaa muiden muka virheellisille
ajatuksille. Kun oma käyttäytymiseni sai lähimmäiseni käyttäytymään huonosti minua kohtaan
synnyttäen vihaa ja tuskaa, niin en pystynyt näkemään omaa osuuttani tapahtumien kulussa.
Toivon, että voisin sanoa 24 raittiin vuoden jälkeen, että olen aina tunnistanut ja myöntänyt
tekemäni virheet. Valitettavasti en voi sanoa niin. Ainoa mitä voin todeta, että ongelmia ei ilmene
enää niin usein ja kun niitä tulee, niin ovat laimentuneet.
Vasta raitistuneelle haluaisin sanoa varoituksen sanan. Yllä mainitsemani luonteeni aiheuttamat
virheet eivät välttämättä ole yleispäteviä. Voi olla ettet lainkaan osallistu keskusteluun. Voi olla,
että harvoin rohkenet esittää eriävän mielipiteen. Et ehkä koskaan ilmaise todellisia tunteitasi
rakkaillesi tai henkilöille, joista et pidä. Minulla itselläni on taipumus saada aikaan vahinkoa
ylireakoinnillani. Sinä voit mahdollisesti pettää itseäsi ja muita, kun et juuri kerro itsestäsi etkä
tunteistasi kenellekään.
Vain sinä itse voit oppia tuntemaan itsesi. Siksi Kymmenes Askel on niin haasteellinen. Sinun on
itse tehtävä inventaariosi.
Minua on kaduttanut monta kertaa se, että olen laistanut inventaarion tekemistä. Olisin voinut
välttyä katumukselta, jos olisin ollut paremmin perillä itsestäni. Tästä huolimatta olen ollut
luotettavampi ihminen kuin olin ennen raitistumistani AA:ssa.
Itse asiassa, kun kirjoitan tätä juttua 13.30 iltapäivällä, niin voin rehellisesti kertoa sinulle, että
luulen etten ole tehnyt mitään väärää tänään. Tietenkään en ole tänään ollut ulkoa enkä ole
tavannut yhtään ihmistä. Toivon kuitenkin, että kun 23.00 tänä iltana sammutan valot, voisin
edelleen kertoa inventaarioni tehtyäni, etten tänään tehnyt mitää, mitä pitäisi katua.
B.M. / AAGrapevine